Mikko Sokero

Lahjoita lentokone ja tienaa kakkukahvit torvisoittokunnan kanssa!

48 viestiä aiheessa

Tilanne on tämä:

Suomen Ilmailuliiton pihalla Helsinki-Malmin lentoasemalla on jämäkkä tolppa, jossa oli viime kevääseen asti purjelentokone kaikkien ihasteltavana. Se piti ottaa pois, koska kone oli lähteä miehittämättömälle lennolle tuulisena kevätpäivänä.

Tunnetko ketään, jonka hallussa olisi esimerkiksi moottoriton ilma-alus, jossa ei olisi mitään ylimääräistä painoa?

Auttakaa meitä löytämään tolpan nokkaan mielellään metallinen lentokone. Mika Karhu –niminen luokkahitsari hoitaa, että kone sitten varmasti pysyy tolpassa. Lisäksi lahjoittajan halun mukaan voimme teipata ilma-alukseen sellaisen mainoksen, kuin lahjoittaja itse haluaa. Kone voisi aluksi olla tolpassa vaikka sata vuotta.

Onhan sääli, että on tolppa, jossa ei ole lentokonetta (!).

Jos keksitte, mistä tällainen kone saadaan, järjestetään hieno paljastustilaisuus, täytekaakkua sekä kahvia ja paikalle tiedotusvälineitä ihmettelemään urotekoa. Pisteet sille, kuka homman hoitaa!

Olkaa yhteydessä. Hoidetaan yksinäiselle tolpalle kaveri: lentokone.

Näin oman toimensa ohella epävirallisesti toimeksisaaneena horisee:

Mikko Sokero

Viestintäpäällikkö

Suomen Ilmailuliitto – Finlands Flygförbund – The Finnish Aeronautical Association

Puh. 0400691301

P.S. Lahjoittajataholle luvassa hopeinen, upea kotkasolmioneula, mirhamia ja hellyyttävä palopuhe. Paljastustilaisuudessa soitetaan kunniamarssi, puheet pidetään langattomaan mikkiin ja sitä kakkua syödään sitten ja paljon. Jos kone on oikein hieno, paikalle tulee oikea torvisoittokunta. Tilaisuuteen on lupautunut tulemaan myös yksi suurlähettiläs, ministeri ja poliisineuvos. Upea kaarti kaikkea.

P.P.S. Ootteko mukana? Kone malminlentoasemalaisessa tolpassa olisi komea!

P.P.P.S. Tämä ei ole vitsi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisikohan mahdoton ajatus että foorumin väki keräisi rahat ja ostetaan joku tolppaa kaipaava kone, luulisi jostain löytyvän.

Ajatelkaa jos juotaisiin kaikki kahveita ja syötäisiin kakkua,soittokunta soittaisi jne.

Riittäisikö Mikon budjetti  :laugh:

Ei nyt vielä keräillä rahoja; eräs malmilainen lentoyhtiön omistaja tuossa jo ilmoittautui! Sanoi tutkivansa konetilanteen ja yrittävänsä löytää vähintään kaksipaikkaisen aluksen tolppaan. Hommaapa kuka tahansa koneen, kyllä me juhlat saadaan pystyyn... Ja jos oikein upeaksi konetarjonta menee, valetaan viereen toinen atomipommin ja teekkarin kestävä tolppa!

Onko muuten joukossamme polyteknikkoa, joka voisi suorittaa massakeskiölaskelman jälkeen kalkylaation, kuinka paljon tietynlainen kone saisi maksimissaan painaa tolpassa hengaillessaan? Niin ja millaiset tuet koneen sisälle olisi hitsattava jne... Insinöörit OVAT hyödyllisiä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minäkin haluan kantaa korteni kekoon tämän hienon asian puolesta, ja lupaan olla juhlatilaisuudessa paikalla päivystämässä, ja hoitamassa potilaat, jos tuo kone kuitenkin tipahtaa jonkun päähän insinöörin laskelmien jälkeen... :P

Ai niin... Hoidon aikana haluan kuulla sitten torvisoittofanfaareja. ;D

Arttu

Onko muuten joukossamme polyteknikkoa, joka voisi suorittaa massakeskiölaskelman jälkeen kalkylaation, kuinka paljon tietynlainen kone saisi maksimissaan painaa tolpassa hengaillessaan? Niin ja millaiset tuet koneen sisälle olisi hitsattava jne... Insinöörit OVAT hyödyllisiä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minäkin haluan kantaa korteni kekoon tämän hienon asian puolesta, ja lupaan olla juhlatilaisuudessa paikalla päivystämässä, ja hoitamassa potilaat, jos tuo kone kuitenkin tipahtaa jonkun päähän insinöörin laskelmien jälkeen... :P

Paramedics-osastokin mukana. Torvisoittokunta ja poliisijohtajat. Nyt vielä se kone. Marian konditoria sponssaa kaakut. Ylen Aikainen tulee paikalle Olli Ihamäen johdolla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko muuten joukossamme polyteknikkoa, joka voisi suorittaa massakeskiölaskelman jälkeen kalkylaation, kuinka paljon tietynlainen kone saisi maksimissaan painaa tolpassa hengaillessaan? Niin ja millaiset tuet koneen sisälle olisi hitsattava jne... Insinöörit OVAT hyödyllisiä.

Ei helvata mitään tukihitsauksia konetta pilaamaan. Tuo kuuluu Ilmaimailuliiton ja-lehden pääjehujen joka-aamuiseen rutiiniin hoitaa lumikuormat pois konetta rasittamasta. ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiks se Kongon Caravelle mahtuis tohon hyvin?  ;D ;D

//T

Annettais insinjööreille vähän haastetta laskelmiin. ;D ;D

Itse en (vielä) konetta omista joten en voi osallistua tolpan täyttöön muuten kuin ottamalla osaa juhlalliseen seremoniaan joka tullaan mahdollisesti järjestämään. Onhan se turvallistakin kun Arttu on hekoineen paikalla paikkamassa (henkisesti) loukkaantuneita.

Ja jos Arttu ei tule hekolla paikalle niin en tule minäkään :D

-tuomo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taitaa jäädä juhla osaltasi ohi, sillä en hetkeen ole ollut kopterissa töissä. Viimeiset pari vuotta ulkomailla pääsääntöisesti, ja nyt alkaa tuntumaan vähitellen siltä, että olen jo liian vanha siihen hommaan. Mukavampi nukkua rauhassa omassa sängyssä, kuin resuta kaiken maailman ojissa autonromujen sisällä keskellä yötä... :-[

Arttuvanhus

Nooh - onpahan joko hyvä syy jättää bileet väliin tai pitää keksiä sitten joku hyvä tekosyy tulla paikalle kuitenkin. Onhan tuo merkkitapahtuma jos saadaan Kongon Caravelle niitattua tolppaan ja soittokunta paikalle :).

-tuomo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikeasti en jaksa uskoa, että tuo Caravelle Suomeen pääsee koskaan, vaikka kuinka hienoa se olisi. Kone makaa N'Djilin kentällä Kinshassa - maassa, joka on lähes sotatilassa. Minkäänlaista raskasta nostokalustoa ei ole saatavilla, jotta koneen voisi purkaa kuljetettavaksi lentokoneella tai laivalla. Ainut keino olisi lentää se rauhallisempaan ja sivistyneempään valtioon, ja sitten rahdata Suomeen. Tuskin tulee tapahtumaan ihan lähiaikoina. Mutta hienoa se tosiaan olisi, jos joskus edes pääsisi "kotiin".

Arttu

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei varsinaisesti ole tarkoitus olla ilonpilaajana, vaan tuoda yksi näkökulma ajankohtaiseen asiaan. Olisikohan sittenkin parempi yrittää hankkia siihen tolpan päähän vahvasta ruostumattomasta materiaalista vaikkapa vain kuvitteellinen 3-4 metrin kärkivälin ropelilentsikka ilman laskutelineitä ja kumeja tai sitten lokin muotoinen otus. Joku muotoilun ammattikorkeakoulu tai lentomekaanikkoamis voisivat sellaisen tehdä harjoitustyönä tai muodolliseen hintaan ja eiköhän SIL saisi materiaalit lahjoituksena eri tahoilta. Kyllähän ne tolppa-Fougat, Migit ja Drakenit kestää Suomen ilmastoa, etenkin kun niiden takana on vahva organisaatio ja ne "huolletaan" kesäisin. Toisin on pienkoneiden laita. Aika surkeata katseltavaa jo kymmenen vuoden päästä eli huomisen huolipakkaus se ehkä tulisi olemaan.

Alla on tuore osakuva lentävästä Cessnasta, jota ei viime aikoina ole juurikaan katon alla pidetty.

[ attachment removed / expired ]

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

tässä olisi myytävänä tai mielummin vaihdettavana  musse kone on ylen  tekemä johonkin tv ohjelmaan  siitä pitäisi vaihtaa ulkokuori eli kuiduttaa niin se kestäisi ulkona paremmin    mitat on leveys 11metriä  ja pituus 10metriä    tiedustella voi koneesta  numerosta  040-8656659

Soitan sulle Jori joku päivä. Tunsin isäsi ja tein hänestä pari juttuakin aviiseihin...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Alla on tuore osakuva lentävästä Cessnasta, jota ei viime aikoina ole juurikaan katon alla pidetty.

Katsos vaan, eipä ole "pommarin" ulkonäköä kohennettu -vieläkään :D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitakohan sille Helsingin etelasataman pienelle luodolle viritetetylle (n. -95?) betoniselle Hornetin mallille mahtoikaan tapahtua?

Jos on jossain tallella, niin voisi ripustaa tolpan nokkaan Malmille...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vieläkin tolppa on vailla seuraa. Yksi kone on ikään kuin vakavassa tahtotilassa, mutta mitenkään lukkoon lyöty homma ei ole. Aktivoikaa ihmeessä kanavianne. Tolppa kannattaa aina.

U C?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mites Lennuklubin maadoitettu Antonov? ;-)

Projekti huutaisi sitten jo oikeasti polyteknikkoa tsekkaamaan, onko tolpalla sittenkin olemassa fysiikan lain mukaiset rajapainot...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mites Lennuklubin maadoitettu Antonov? ;-)

Talvella näytti olevan motti nokalla kiinni eli liekö tuo joskus vielä lentäis  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tunne tuon tolpan syntymätietoja, veikkaan kuitenkin ettei kestä Sopwith Camel 2F.1 montakaan vuotta, tämä tosiaan vajaatiedoin.

Ehdottaisin yhtä hitsaajaasentajaa ja kolmea teekkaria, jonkun pitää hoitaa tolpan pystyssäpitämistä kun yksi hitsaa. ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tolppa on kuulemma luokkaa kolme kaivonrenkaallista betonia maan alla varren ympärillä. Sisällä betonissa kaiketi haruksia tvs.

Tiedä häntä mitä kaikkea se kestää. Kaikkiin projekteihin sitä ihminen joutuukin: etsimään lentokonetta, joka ei lähtisi lentoon! Toisaalta: onhan tämä pirun hauskaa touhua...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös jostakin löytyisi Piperiä tai Cessnaa tolpan nokkaan.  Tiettävästi lentokelvottomia runkoja

on kenttien reunoilla näkynyt.  Turhat sisuskalut pois kera moottorinraadon  kevennykseksi ja

sitten maalia pintaan, kuten eräässä entisessä tv-mainoksessa. Omistajakin selviää ilman

kaatopaikkamaksuja antaessaan lentokelvottoman koneensa yhteiseksi iloksemme.

NÄin Kittilässä viime viikolla hotellin pihalla tolpan nokkaan nostetun Cherokeen tms. Ei hassumpi.?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös jostakin löytyisi Piperiä tai Cessnaa tolpan nokkaan. 

NÄin Kittilässä viime viikolla hotellin pihalla tolpan nokkaan nostetun Cherokeen tms. Ei hassumpi.?

Mihin se alkuperäinen UTU oikein on kadonnut?

Purjelentokone edustaa  lentämistä esteettisimmillään ja sopii hyvin myös SIL:n käyntikortiksi. Silmä ja sielu tottuivat UTU:n vuosien aikana. Eikö sen voisi palauttaa alkuperäiselle paikalleen?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään