Ilkka Luode

Flyme konkurssiin

45 viestiä aiheessa

Lentoyhtiö Fly Me hakeutuu konkurssiin

Julkaistu: 5:10

 

stt–tt

 

 

 

 

TUKHOLMA.  Ruotsalainen lentoyhtiö Fly Me hakeutuu konkurssiin. Asiasta kertoo uutistoimisto TT, jolle tiedon kertoi yhtiön toimitusjohtaja Finn Thaulow. Thaulowin mukaan yhtiö talous ei anna mahdollisuuksia lentotoiminnan jatkamiseksi.

 

 

Yhtiön asiakkaille tieto konkurssihakemuksesta tuli tekstiviestillä puoli kahden aikaan yöllä. Tänään 2 500 ihmisen oli tarkoitus lentää yhtiön koneilla.

 

Fly Me:llä on 220 työntekijää.

 

:thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhtiö Fly Me hakeutuu konkurssiin

 

 

Mielenkiintoinen uutinen. Sinänsä yhtiöllähän on mennyt huonosti jonkin aikaa mutta toisaalta ovat vuokranneet koneita ihan viime aikoina kattaakseen kasvavan kapasiteettitarpeen.

 

Lentotoiminta loppui välittömästi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsin TV eli SVT ihmettelee mm. sitä, että FlyMe:stä imuroitiin kassaa tyhjäksi, ja pari päivää sitten pidetty ylimääräinen yhtiökokous oli myös melkoisen erikoinen tilaisuus:

 

http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=34007&a=772796

 

Pörssianalyytikot ennustivat jo pari viikkoa sitten, että konkurssi on edessä kuun vaihteessa, jos osakeannin rahoja ei makseta loppuun, kuten sitten kävikin. Muutama päivä sitten firma, joka oli pörssissä osakeannin takaajana, vetäytyi takausvastuusta.

 

FlyMe Europe AB:n osakkeiden kurssi taisi olla joskus muutama vuosi sitten jopa yli 10 kruunua. Viimeisin osakeanti, jossa laskettiin liikkeelle lisää osakkeita, merkittiin hintaan 65 äyriä ja kurssi, jonka katsoin listoilta muutama päivä sitten, oli 44 äyriä, eli arvo oli laskenut siitäkin melkein 30 %. Osakkeita ostaneet yksityiset sijoittajat siis eivät ainakaan netonneet missään vaiheessa.

 

No, johan tässä on muutaman kuukauden ajan ihmetelty varsinkin norjalaisen Ager-Hanssenin lausuntoja.... "FlyMe Goes Jumbo" vaihtui sitten toteamukseen "FlyMe Goes Bust"  :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Dagens Industri kertoo, että Sterling aikaistaa Ruotsin reittien avaamista ja on jo tarjonnut FlyMe:n lippuja ostaneille, nyt "rannalle jääneille" matkustajille ilmaisia lentoja Sterlingin koneilla niillä Ruotsin sisäisillä reiteillä, joita Sterling lentää.

 

Sterlingin tiedotuspäällikön mukaan Sterling lentää jo nyt Göteborgista ja Malmöstä Tukholmaan. Luleå ja Umeå tulevat mukaan myöhemmin.

 

FlyMe:n ulkomaan kohteisiin lippuja ostaneille Sterling tarjoaa 200 kruunun alennusta, mikäli asiakkaat siirtyvät Sterlingille.

 

SAS "auttaa" vain myymällä normaalihintaisia lippuja.

 

Tässä FlyMe:n konkurssissa kiinnitti huomiota se, että Handelsbanken, jonka kautta luottokortilla FlyMe:n lippuja ostaneiden rahat kulkivat luottokorttiyhtiöiltä FlyMe:n tileille, pani FlyMe:n tilit jäihin. Tileillä on ilmeisesti jäissä noin 60 miljoonaa kruunua. Olettaisin, että lippuja etukäteen näille tileille maksaneet saavat rahojaan takaisin, koska kyse oli nimenomaan luottokorttimaksuista.

 

Siis pankki ilmeisesti halusi rajata omat vastuunsa ja luottotappionsa, mikä tässä tilanteessa lieneekin järkevää.

 

Ruotsalaiset ja norjalaiset talouslehdet ja -sivustot luonnollisesti hehkuttavat tätä konkurssia suurena skandaalina tyyliin "mitäs me sanoimme". No, tällä kertaa on ihan totta, että FlyMe:tä, sen omistajia ja johtoa todella on kritisoitu rankasti jo pitkään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnairin FlyNordic hyötyy FlyMe:n konkurssista 

 

Perjantai 2.3.2007 klo 13:33 Kauppalehti Online

 

Lentoyhtiö Finnairin ruotsalainen tytäryhtiö FlyNordic arvioi hyötyvänsä FlyMe Swedenin konkurssista.

 

- Ruotsissa lentoyhtiöllä on aika paljon ylitarjontaa ja FlyMe:n poistuminen kentältä tasapainottaa tilannetta, arvioi FlyNordicin toimitusjohtaja Maunu von Luder uutistoimisto Reutersille.

 

Hänen mukaansa FlyNordic ei vielä ole päättänyt, yrittääkö se ujuttautua niille reiteille, jotka FlyMe jätti jälkeensä.

 

- Siihen on mahdollisuus, mutta tällä hetkellä meillä on jo aika tiukka reittisuunnitelma, von Luder totesi.

 

Kauppalehti Online

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onpa metka huomata, että "auttavia käsiä" löytyy rautateiltä asti auttamaan ihmisiä koteihinsa. SAS tarjoaa amerikanmallia, eli "tässä sulle apua: yhdensuuntainen pisneslippu hintaan 18.000 kruunua", mutta oikeasti apuaan tarjoavia lentoyhtiöitäkin löytyy.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyy vielä todeta, että kun konkurssi-ilmoitusta ilmiselvästi venytettiin FlyMe Europe AB:n ylimääräisen yhtiökokouksen ylitse, jossa siis runnottiin läpi päätös, jonka mukaan FlyMe Europe ostaa osuuden River Don Ltd-yhtiöstä ja rahaa siirtyy sinne,

 

niin erinomaisen nopeasti ja tarmokkaasti sitten FlyMe Sweden AB käännettiin nurin.

 

Yöllä ilmestyi konkurssi-ilmoitus yhtiön nettisivuille.

 

Jo samaksi aamuksi saatiin göteborgilaiselta tuomioistuimelta käsittelyaika konkurssihakemukselle, jossa tuomari nuiji pöytään päätöksen konkurssin alkamisesta.

 

Samantien asetettiin göteborgilainen nimeltä mainittu lakimies konkurssipesän valvojaksi.

 

Samantien kyseisen lakimiehen toimiston nettisivuille ilmestyi tiedote FlyMe:n velkojille, jossa annettiin neuvoja.

 

Samantien ilmestyi "pelastava enkeli" Sterling lennättämään rannalle jääneitä FlyMe:n matkustajia ilmaiseksi.

 

Samantien ilmestyi FlyMe Swedenin sivuille suora linkki Sterlingin avuntarjoukseen....

 

Transsweden ja Malmö Aviationin omistaja Per Braathen ihmetteleekin haastattelussa sitä, mistä Sterling on löytänyt koneet ja miehistöt Tukholma-Göteborg ja Tukholma-Malmö-reiteille, jotka kuulemma jo maanantaina lennetään 4 kertaa päivässä  ???

 

Jotenkin tämä tehokkaasti hoitunut konkurssirysäytys viittaisi siihen, että konkurssi oli tarkkaan etukäteen suunniteltu ja suunnitelma toteutettiin lähes minuuttiaikataulun mukaisesti?

 

Olisivatpa suunnitelleet ja toteuttaneet liiketoiminnan yhtä hyvin, niin ei olisi palanut hukkaan rahaa ja vaivaa eikä olisi tullut harmeja työntekijöille, matkustajille eikä piensijoittajillekaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

 

Olisivatpa suunnitelleet ja toteuttaneet liiketoiminnan yhtä hyvin, niin ei olisi palanut hukkaan rahaa ja vaivaa eikä olisi tullut harmeja työntekijöille, matkustajille eikä piensijoittajillekaan.

Tuskinpa "veljet" omia rahojaan hassasivat. Uskon, että konkan vaiheita käydään läpi vielä "leivättömän pöydänkin" ääressä. Eri asia on, saadaanko pääpukareita koskaan vastaamaan tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli vielä mieleen, että FlyMe:n varsinaisessa lentotoiminnassa ei tainnut olla mitään suurempaa huomauttamista?

 

Itse en ainakaan muista lukeneeni mistään kämmeistä tai teknisistä vioista enkä edes myöhästymisistä?

 

Kuka muuten omistaa FlyMen 737-koneet?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Itse en ainakaan muista lukeneeni mistään kämmeistä tai teknisistä vioista enkä edes myöhästymisistä?

 

 

Oliko Flyme siis maailman ensimmäinen ja ainoa yhtiö jolla ei ollut myöhästymisiä? :P

 

Ainakin kun lensivät Helsinkiin niin niitä myöhästymisiä todellakin oli.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Kuka muuten omistaa FlyMen 737-koneet?

 

Kolme (-rco,-rcp ja rcr) ovat amerikkalaisen leasingyhtiön koneita ja -rcs on Ansettin

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli vielä mieleen, että FlyMe:n varsinaisessa lentotoiminnassa ei tainnut olla mitään suurempaa huomauttamista?

 

Itse en ainakaan muista lukeneeni mistään kämmeistä tai teknisistä vioista enkä edes myöhästymisistä?

 

Kuka muuten omistaa FlyMen 737-koneet?

 

Joskus näin Göteborgin lähtevissä, että FlyMen Tukholman vuoro oli peruutettu ja matkustajat kuljetettiin busseilla Tukholmaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onpa metka huomata, että "auttavia käsiä" löytyy rautateiltä asti auttamaan ihmisiä koteihinsa. SAS tarjoaa amerikanmallia, eli "tässä sulle apua: yhdensuuntainen pisneslippu hintaan 18.000 kruunua", mutta oikeasti apuaan tarjoavia lentoyhtiöitäkin löytyy.

 

Miksi heitä pitäisi auttaa?  Pienten halpisyhtiöiden asiakkaat ottavat aina tämän riskin.  Lisäksi 100% valtionomisteinen SJ auttaa tässä tapauksessa *kansalaisiaan*, eikä suinkaan nimenomaan FlyMe:n asiakkaita.  Jos minä olisin SAS, repisin itsekin niin paljon rahaa kuin vain irtoaa.

 

Sterlingin "avuntarjous" taas on niin hämärä, kuin vain voi olla :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi heitä pitäisi auttaa?  Pienten halpisyhtiöiden asiakkaat ottavat aina tämän riskin.  Lisäksi 100% valtionomisteinen SJ auttaa tässä tapauksessa *kansalaisiaan*, eikä suinkaan nimenomaan FlyMe:n asiakkaita.  Jos minä olisin SAS, repisin itsekin niin paljon rahaa kuin vain irtoaa.

Sterlingin "avuntarjous" taas on niin hämärä, kuin vain voi olla :P

Tavalliset halpojen lentolippujen perässä vonkuvat ihmiset eivät tajua hönkäsen pöläystä, mihin ovat menossa tai puhumattakaan millä. Ajattelin vain sellaista 75-vuotiasta mummoa, joka jne...

 

Päästin humanistinpoikasen hetkeksi irti häkistään. Anteeksi. Nitistin sen rasahtavalla otteella.

 

Ei armoa halpalentoyhtiöillä lentäville! Platina-Amexit vinkumaan jos mielivät kotiinsa. Painukoon kotiinsa junalla tai Sterlingillä! Perittäköön sämpylästä 1000 kruunua!

 

Näin!  :thmbup:

 

Toivottavasti menevät Finnairin tiskille ostamaan täysihintaisia lippuja niin kolahtelevat osingot oikeille ihmisille!  :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päästin humanistinpoikasen hetkeksi irti häkistään. Anteeksi. Nitistin sen rasahtavalla otteella.

Juu kyllä minäkin kannatan työttömyysturvaa ja niin edelleen, mutta ei siitä tule mitään, jos joka pikku ikävyydessä pitää olla joku auttamassa.  Ihan kilttiähän se kyllä on, jos SJ kuljettaa kotiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos minä olisin SAS, repisin itsekin niin paljon rahaa kuin vain irtoaa.

 

 

Eikös SASkin ole (ainakin toistaiseksi) osaksi Ruotsin valtion omistama?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös SASkin ole (ainakin toistaiseksi) osaksi Ruotsin valtion omistama?

 

Osaksi ei ole sama, kuin 100%.  SASilla on velvollisuus olla tuhlaamatta muiden omistajien rahoja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Osaksi ei ole sama, kuin 100%.  SASilla on velvollisuus olla tuhlaamatta muiden omistajien rahoja.

Mukana lienee siis myös Tanskan ja Norjan valtioiden kurnuja (kruunuja).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mukana lienee siis myös Tanskan ja Norjan valtioiden kurnuja (kruunuja).

 

SAS on puoliksi valtioiden (Ruotsi 21,4 %, Norja 14,3 % ja Tanska 14,3 %) ja puoliksi yksityisten omistama pörssiyhtiö.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään