Jukka Siirilä

Sanginjoen lentäjäsankari APU-lehdessä

307 viestiä aiheessa

En voi sille mitään, että symptiani ovat Päätalon puolella, vaikka en missään nimessä puolusta hänen toilailujaan. Olen jo kauan odottanut, että joku jakaisi kahteen osaan tämän keskustelun. Silloin keskustelu kehittyisi ja löytyisi jokin ratkaisu itse ongelmaankin.

Olen erittäin harvoin kohdannut tällaista omistautumista ilmailulle, tällaista pitkäjänteisyyttä ja tällaista vanhan kyläsepän periaatteita vaalivaa kädentaitoa. Näitä ei mistään hinnasta pitäisi tukahduttaa.

Kokonaan toinen asia on se, ettei kaikki ole mennyt lakipykälien mukaan. Ei lentokoneiden rakentaminen, ei niillä lentäminen eikä liioin lentäjän henkilökohtainen koulutuskaan. Tällaiset lahjakkuudet eivät useinkaan pysty toteuttamaan itseään siinä ahtaassa hiekkalaatikossa, joka on tehty meitä taviksia varten. He tarvitsevat "esikunnan" ympärilleen.

Peräänkuulutan sitä tahoa, joka kerää porukan koneiden saamiseksi experimental-luokkaan jos se on mahdollista. Edelleen peräänkuulutan Jaskan lisäksi porukkaa, joka sponsoroisi päätalolle koulutuksen, jos hän sen suvaitsisi vastaanottaa suomalaisten ilmailijoiden kannustuksena. Osallistun itse kolehtiin. Ilmailuviranomaispuolelta peräänkuulutan sellaista virkamiesasennetta, jossa ensin etsitään mahdolliset positiiviset ratkaisut ja ellei niitä yksinkertaisesti ole, niin vasta sitten nostetaan kädet pystyyn.

Seppo Kolehmainen

Näin ajatteli allekirjoittanutkin aikaisemmin,luin että sankari oli rakentanut ilman koulutusta toimivan ja turvallisen lentokoneen kyläsepän taidoillaan.

Nähnyt useita kyläseppien teoksia joita ei ole kun mykistyneenä voinut ihailla.Tätä teosta katsellessa mykistyin ihailematta,järkytys olisi parempi sana kuvaamaan tilannetta.

Ei edes yritetty rakentaa.

Voi olla mukava mies,pilkkaamiseen en osallistu.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko tuosta vuodatuksestasi rivien välistä / riveistä luettavissa : TUO EI VOI LENTÄÄ   :o

Eihän laivakaan kellu, jos ei oo "laivarautaa"

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko tuosta vuodatuksestasi rivien välistä / riveistä luettavissa : TUO EI VOI LENTÄÄ   :o

Eihän laivakaan kellu, jos ei oo "laivarautaa"

Lentää varmasti. :)

En kyllä usko että sillä kukaan muu uskaltaa/haluaa lentää......

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Antaisi vaan sen toisenkin koneensa museoon,oikea paikka staattisena esineenä,painotus sanalla esine. :)

Toisenkin, vai tarkoitatko toisen ja kolmannenkin:)

Siellä pellollahan majailee siis kaks konetta.

Lite Edition ja Pro model.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisenkin, vai tarkoitatko toisen ja kolmannenkin:)

Siellä pellollahan majailee siis kaks konetta.

Lite Edition ja Pro model.

Toivottavasti ovat paremmin tehtyjä,halukas edelleen hatunnostoon rakentelemisesta,en toki lentotoiminnasta. :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti ovat paremmin tehtyjä,halukas edelleen hatunnostoon rakentelemisesta,en toki lentotoiminnasta. :)

Versus II ei taida olla yhtään paremmin rustattu.

Versus III:n olen nähnyt vain ilmasta noin 400 ft:n korkeudesta. Sieltä näytti ihan lentokoneelta :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti ovat paremmin tehtyjä,halukas edelleen hatunnostoon rakentelemisesta,en toki lentotoiminnasta. :)

On ne uudemmat paljon laadukkaampia kuin tuo ensimmäinen.

Mutta niiden uudempien rakentaminen onkin suoritettu PartUV:n mukaisesti  :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On ne uudemmat paljon laadukkaampia kuin tuo ensimmäinen.

Mutta niiden uudempien rakentaminen onkin suoritettu PartUV:n mukaisesti  :laugh:

Ymmärrän ja käsitän.  :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En mitenkään halua puolustella Sanginjoen lentäjäsankaria, vielä vähemmän hänen väitettyjä tempauksiaan kanssaihmisten läheisyydessä.

Mutta on hän sentään pysynyt ilmassa ja fyysisesti terveenä vaikka monet häntä ja hänen lentokoneenrakennustaitojaan ilkkuvat. Ehkä ilkkujilla on parempaa näyttöä omista taidoistaan lentokoneenrakennuksen alueella? Noin niinkuin itsesuunnitellun ja rakennetun lentokoneen tiimoilta?

Ja mitä tulee noiden hymiöiden käyttöön, niin..  :)  :( :'(

Niin, ilmailun pioneerit tekivät tuollaisen kokeilu-  ja opetteluhomman jo sata vuotta sitten. Halun lentää ymmärrän hyvin, mutta minä kävin kurssin ja kokeen saadakseni lupakirjan ja rakentelen konetta ja lennän luvanvaraisesti. Uskon, että tapani harrastaa ilmailua on turvallisempi kanssaihmisille.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En mitenkään halua puolustella Sanginjoen lentäjäsankaria, vielä vähemmän hänen väitettyjä tempauksiaan kanssaihmisten läheisyydessä.

Mutta on hän sentään pysynyt ilmassa ja fyysisesti terveenä vaikka monet häntä ja hänen lentokoneenrakennustaitojaan ilkkuvat. Ehkä ilkkujilla on parempaa näyttöä omista taidoistaan lentokoneenrakennuksen alueella? Noin niinkuin itsesuunnitellun ja rakennetun lentokoneen tiimoilta?

Ja mitä tulee noiden hymiöiden käyttöön, niin..  :)  :( :'(

Pitäisikö joka asiasta josta esittää milipiteensä,ilkkumatta,olla omakohtaisia kokemuksia ja näyttöjä paremmista taidoista?

Minun puolestani saa rakennella miten haluaa,kysyn vain että lähtisitko itse lentämään laitteella.Taitaa olla vaikeaa löytää tälläista viritelmää edes sadan vuoden takaa.....

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvää Lentokapteeni ainesta Päätalo on. Nyt kun noita arvonimiä jaetaan liukuhihnalta suunnilleen kolme per vuosi niin kuka tekee esityksen...?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvää Lentokapteeni ainesta Päätalo on. Nyt kun noita arvonimiä jaetaan liukuhihnalta suunnilleen kolme per vuosi niin kuka tekee esityksen...?

Voi olla,onhan hän rakentanut miettimällä millintarkan koneen,rakentanut sen lähes ilman piirrustuksia ja lopputuloksena lukemani mukaan toimiva ja turvallinen lentokone.

Turvallisuus on ollut keskeinen asia koko projektissa.Mikäli oiken ymmärsin on experimental rakentaja myös ainoa Oulun seudulla joka ei ole itserakentamaansa konetta/koneita tuhonnut,ei ole edes ollut läheltäpiti tilänteita,ilmaillut kolmisenkymentä vuotta ilman lupakirjaa jne..

Kun kerran ei mitään vaurioita ole sattunut on uskottava.

Ehdotus sisään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

mutta minä kävin kurssin ja kokeen saadakseni lupakirjan ja rakentelen konetta ja lennän luvanvaraisesti. Uskon, että tapani harrastaa ilmailua on turvallisempi kanssaihmisille.

Kun tuota pidemmälle ajattelen, niin ei nuo luvat ja byrokratia taida auttaa siinä turvallisuudessa pätkääkään  :o

Luvat on vain ruodussa pitoa varten (tai sitten verojen keruuta varten).  ::)

Joku jota hiukan asia kiinnostaa tai etsii jotain mistä saa maininnan eikä kuitenkaan oikeasti ole ainesta niin turvallisuus voi olla kaukana vaikka ne luvat ja koulutus olisivatkin. Kun taas kaverilla on niin vahva itsetuntemus ja kiinnostus alkaa rakentelemaan ja kokeilemaan tuollaisia pyydyksiä itselleen niin voidaan sanoa että todennäköisesti tekee sen ymmärryksen kautta. Toinen vaihtoehto on että on kyllästynyt elämään, mutta noin pitkään yrittäneenä olisi jo onnistunut lopettamaan itsensä jos se olisi siitä kyllästyksestä.

(Huom. ylläolevilla kommenteilla en tarkoita sinua Jari tai ylipäätänsä ketään muutakaan vaan ihan yleisesti filosofoin)

Meillä "normaali"-ilmailijoilla on vahva kuuliaisuus säännöillemme, jotka antavat harrastuksellemme selkärangan ja ohjaavat toimimaan yhteisten periaatteiden mukaan. Tämä puuttuu kyseiseltä rakentajalta ja aiheuttaa vaaraa silloin kun käyttää keksintöään siellä missä muut "järjestäytyneet" lentäjät ilmailevat.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvää Lentokapteeni ainesta Päätalo on. Nyt kun noita arvonimiä jaetaan liukuhihnalta suunnilleen kolme per vuosi niin kuka tekee esityksen...?

Ehkä sinä Ari voisit alkaa laatia alkajaisiksi vaikkapa curriculum vitaen Päätalosta,ihan noin vaan liukuhihnalta.... ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkä sinä Ari voisit alkaa laatia alkajaisiksi vaikkapa curriculum vitaen Päätalosta,ihan noin vaan liukuhihnalta.... ;D

Sen verran kuitenkin olin Ilmailulaitoksella töissä, että ei taida esitys mennä läpi eri portaissa...se kun on tuo lupien myöntäminenkin aika kortilla ja kovassa syynissä..kortitta ajelevat ovat kutakuinkin omillaan.

Toki kuka tahansa voi kirjoittaa Päätalolle todistuksen jossa mies ylennetään esimerkiksi ilmailumarsalkaksi ( Sanginjoen autonomiseen suurherttuakuntaan ). Pilailukaupasta saanee leimavehkeet jolla suurherttuakunnan leima on helppo "väärentää" !

Marsalkka Raimo voi sitten ylennellä kavereitaan kentsuiksi sitä mukaan kun edistävät hänen omaa asiaansa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sen verran kuitenkin olin Ilmailulaitoksella töissä, että ei taida esitys mennä läpi eri portaissa.

No, Lentokapteenin arvonimen myöntää Tasavallan presidentti, ei Ilmailulaitos.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, Lentokapteenin arvonimen myöntää Tasavallan presidentti, ei Ilmailulaitos.

Eihän tuossa niin väitettykään ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eihän tuossa niin väitettykään ;)

Onhan joukossa yksi luku ja kirjoitustaitoinenkin. :thmbup:

Onkohan pressa koskaan kysynyt ilmailulaitokselta kantaa nimittäessään lentokapteenia juuri ilmailulaitoksessa  ( Finavia ) ? Vai riittääkö vain saman puolueen jäsenkirja ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta luetun ymmärtämistaidossa on puutteita.

Valtiovallan nimitykset menee presidentille eri portaissa/vaiheissa..toki Ilmailulaitos / Finavia ottaa valtion yrityksenä kantaa jos selfmade man omalla luvattomalla härvelillään olisi ehdolla lentokapteenin tittelille. Kyllä Lampi hyvin ymmärsi tämän yskän..muut kommentoineet ei aivan yhtä hyvin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Valtiovallan nimitykset menee presidentille eri portaissa/vaiheissa..toki Ilmailulaitos / Finavia ottaa valtion yrityksenä kantaa jos selfmade man omalla luvattomalla härvelillään olisi ehdolla lentokapteenin tittelille.

Miksi ottaisi, kun Finavia Oyj:lle asia ei kuulu millään tavalla, eikä siellä välttämättä olisi edes tietoa siitä "ehdolla olemisesta".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään