170 viestiä aiheessa

Kristiina lauloi eilen varmaan eniten pieleen koko kisan aikana. Tankeroenglannin (i tsast vonö liiv vailaamalaiv) lisäksi nyt tuli pari väärään aikaan aloittamista, jotka Leri kuittasi ammattitaidolla ja pari aivan väärää nuottia yleisen epävireisyyden lisäksi. Ilmeisesti nuo eivät kaikkien korvaan töki yhtä pahasti kuin minun. Mukavan omaperäinen soundi tytöllä kyllä on.

Totta turiset.

 

Epävire karahtaa korvaani todella pahasti. Ari laulaa myös usein epävireisesti, mutta pystyy vibraatollaan korjaamaan tilannetta etenkin pitkissä nuoteissa. Hän löytää kyllä sinne päin -sävelen aina, mutta einogrönmäinen vibraatolla paikkailu sattuu ainakin minun sävelkorvaani. Luulen, että "tavallisille" kuulijoille Arin laulu kuulostaa ainoastaan "makeelta".

 

Epävire on ongelma myös American Idolissa. Livenä laulaminen on aina haastavampaa kuin studiossa, jossa voi autotunettaa (kaikki laulut tunetetaan kai nykyisin) kaiken ja ottaa uusiksi vaikka sata kertaa. Joistakin ei vain tule hyviä livelaulajia vaikka monitorointi olisi kuinka kunnossa hyvänsä. Ja tämä ei tarkoita sitä, etteikö laulaja osaisi laulaa.

 

Monimutkaista. Suoraviivaisempaa menoa luvassa ensi viikonloppuna Helsinki-Tukholma-Helsinki -laivareitillä Viikkarilla. Hurriganes-risteilyllä esiintyy tietysti Hurriganes, mutta myös allekirjoittaneen Overkover-orkesteri, joka soittaa - yllätys yllätys - Hurriganes-covereita. Coverille ei jätetä! Ja minä olen rumpali, joka laulaa myös köörejä. Jos meni tekstimainonnaksi, moderator bannannee minut.  :P

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo Ari saisi olla vähän monipuolisempi noiden kappaleiden kanssa :thmbdn:, kuten Anna. Olinpa tuossa 2 finaalissa itse paikan päällä ja kyllä se maybe kuullostaa paremmalta siellä. Ja muuten Kristiina on vähän epävireinen ja ihmettelen miten on näinkin pitkälle pärjännyt ???! Ja jos näistä pitää valita kuka voittaa niin kyllä se se Anna on! :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo Ari saisi olla vähän monipuolisempi noiden kappaleiden kanssa :thmbdn:, kuten Anna. Olinpa tuossa 2 finaalissa itse paikan päällä ja kyllä se maybe kuullostaa paremmalta siellä. Ja muuten Kristiina on vähän epävireinen ja ihmettelen miten on näinkin pitkälle pärjännyt ???! Ja jos näistä pitää valita kuka voittaa niin kyllä se se Anna on! :thmbup:

Anna on liki valmis vientituote. Kun vuoden, pari tekee töitä äänensä kanssa, on tähti rutiininsakin puolesta valmis ihan mihin tahansa maailmankolkkaan. Muutenkin äärimmäisen viehättävä tyttö. Anna on tarkka laulunsa kanssa livetilanteessakin. Ei ole pitchin kanssa ongelmaa...  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Anna on liki valmis vientituote. Kun vuoden, pari tekee töitä äänensä kanssa, on tähti rutiininsakin puolesta valmis ihan mihin tahansa maailmankolkkaan. Muutenkin äärimmäisen viehättävä tyttö. Anna on tarkka laulunsa kanssa livetilanteessakin. Ei ole pitchin kanssa ongelmaa...  :thmbup:

Joo Annakin on vientituote, kunhan se pissi laskis päästä ekana.  :thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo Annakin on vientituote, kunhan se pissi laskis päästä ekana.  :thmbdn:

Tv:n perusteella on saanut tytöstä aivan päinvastaisen kuvan. Olen käsittänyt, että siellä päässä ei olisi tuota keltaista vielä lainkaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tv:n perusteella on saanut tytöstä aivan päinvastaisen kuvan. Olen käsittänyt, että siellä päässä ei olisi tuota keltaista vielä lainkaan...

 

tietäisit vaan..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin julmasti idolini kuva mureni... Mistä te poijat aina tiedättekin kaiken...  :P

 

No sanoisin että jos koulussa toikasee "Vaikka olenkin julkkis, onko teidän kaikien pakko tuijottaa minua " tjsp, on se jo ehkäpä alkanut nousemaan.

 

Muutenkin otti päähän "leijuminen" sillä että on puoliksi portugalilainen...kun piti asiaa noin 15 kertaa toistella.

 

No joo, tadain lopettaa tähän. Hän on kuitenkin paras laulaja kilpailussa ylivoimaisesti.  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yepee! Vihdoin pääsee eroon tuosta biisinraiskaaja bräskistä, eli braskista yes  \o/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yepee! Vihdoin pääsee eroon tuosta biisinraiskaaja bräskistä, eli braskista yes  \o/

 

No juhli sinä nytten voi s**tana sentään :P;D

 

 

Noei, kaikki ei voi vaan voittaa ja Ari ja Anna kun oli vastassa niin minkäs teet. :P

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

KANADA!

 

Eli ei voisi vähempää *************** kiinnostaa koko puuha :P

 

No mikä se nyt noin kiukuttaa  ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kristiinahan veti taas kohtuullisen hyvin. Vähän epävireisesti, kuten aina, mutta ei niin häiritsevästi kuin viimeksi. Kukaan ei tullut hänelle ainakaan lähetyksessä sanoneeksi konsonanttien nielaisemisesta lauseiden lopussa (shou mii ön iisi vei au), jota hän on jatkuvasti tehnyt englanninkielisissä biiseissä, mutta ne nyt muutenkin menevät heikommin. Suomeksi ihan kohtuuhyvä.

 

Anna minusta vähän sukelsi Rakkauden haudassa, mutta siinä nyt tietty painaa Jonna Tervomaan suht tuore, mestarillinen tulkinta. Annan ääni sopii paremmin siihen tyyliin, jota hän mieluiten laulaakin. En semmoisesta musiikista pidä, mutta hyvin se häneltä hoituu.

 

Ari veti hienosti. Toivottavasti ottaa Tarjan vinkistä vaarin ja alkaa käyttää munaa kurkunpään sijasta, niin se on siinä. Huikea ääni lähtee pienestä jätkästä. Vähän vire lipsuu silläkin, mutta se on pikemminkin tyyliä kuin osaamattomuutta. Bruce Dickinsonilla lipsuu vielä enemmän, eikä sekään häiritse. Ari on tulkitsijana selvä ykkönen nyt kun Kristian ei ole enää mukana. Saas nähdä, mitä se idolina sitten saa aikaan. Miten hevilaulaja ja iskelmätuotantokoneisto istuvat yhteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saas nähdä, mitä se idolina sitten saa aikaan. Miten hevilaulaja ja iskelmätuotantokoneisto istuvat yhteen.

Ei kai se kilpailu vielä ole ratkennut Arin hyväksi :-[. Itse olen aina ollut naisten puolella, joten taskuvenus-Anna on ehdoton suosikkini :thmbup:.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitä epävireen määrää, voi kiesus. Tiedän, että livetilanteet ovat pahoja, mutta kun ihan riipii ja pelottaa kilpailijan puolesta...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No mikä se nyt noin kiukuttaa  ???

 

Koko Idols tuote. Ja et näkee niitten kilpailijoitten naamat joka päivä iltapäivälehtien lööpeissä .... Kun työni puolesta saan kestää noita artisteja tarpeeksi niin se mulle riittää. Ei siellä kaivata lisää lapsia..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ari eroaa eniten noista muista purkkapoppi-idoleista.

Vaikka Anna näyttää ja kuulostaa hyvältä; Ari voittoon niin saadaan vaihtelua Idolssien voittajiin. :thmbup:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Arihan sen voiton vie mutta toivon Annaa. Kride oli ehdoton suosikkini ja olisin hänet toivonu voittavan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yllättäen KHÄNÄDÄ on päässyt melko hyville sijoille  :laugh:

Tänävuonna ei oikein kukaan ollut minulle sellainen suosikki jonka erityisemmin haluaisin voittavan, eli periaatteessa ihan sama.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan yhtä hailee täälläkin. Ja vanha sanontahan kuuluu: "ronkelit runkkaa", joten ei sen puolenkaan välilä... :P

 

Arttu

 

Ihan sama.. Anna voisi voittaa kun se on nätimpi kuin Ari. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään